keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kaaos

Kunnon kaaos on tällä hetkellä asunnossa. Eilen käytiin Ikeassa ja ostettiin bestå tv taso, kerrossänky, expedit hyllykkö + patjoja, petivaatteita, verhoja ym. Nyt sit musiikin ja cappuccinon voimalla siivousta ja järjestelyä :)


Ikean reissu onnistu yllättävän kivuttomasti, vähän liian aikaisin oltiin perillä ja tuulilasin pesuneste loppui motarilla ettei kuski pahemmin nähnyt mitään :D Tavaraa kertyi 260 kiloa, oltiin vielä kahdestaan matkassa niin oli kantamista. Sit käytiin syömässä, eksyttiin parkkihalliin ja sit hukattiin auto sinne takas mennessä, vähään aikaan ei kuulemma olla lähdössä uudestaan maakunta matkailulle. Mies eilen suunnitteli laittavansa kuvat kalusteista seinälle ja leikitää, että ne on kasattu, mutta jospa ne tänään ihan oikeasti kasattais :)



lauantai 1. helmikuuta 2014

Uusi sohva

Käytiin tänään aamulla Stemmassa kiertelemässä ja kattelemassa sohvia. Jonkun verran oli vaihtoehtoja, mutta päädyttiin tähän sohvaan, koska se oli iso ja saatiin se edullisesti. Eli tilattiin Jimmy kulmasohva ja harmaana. Oli vähän huono kun siellä ei ollut mitään sohvaa sillä värillä, että ei oikein tiedä miltä se tulee näyttämään, mutta toivotaan parasta : ) Otettiin sohvaan vielä lisäksi suorat käsinojat ihan käytännöllisyyden vuoksi ja mustat jalat.




perjantai 31. tammikuuta 2014

Sneak Peak ja uusi sohvakalusto

Nyt en tiedä mitä tälle koneelle tapahtuu, mutta koko ajan kun kerkeän tekstin kirjoittaa niin se katoaa ! Varmaan tosi sekava teksti kun aina jotain hävisi :D

Muutin siis tällä viikolla poikaystäväni J kanssa yhteen. Meidän asunto on tavallaan niinkuin paritalo, iso vanha omakotitalo mihin on tehty kaksi asuntoa kolmesta. Talo on todella vanha ja sen kyllä näkee joka nurkasta, mutta jotain viehätystä tässä asunnossa vain on! :) Asunto on siis kolmio ja sijaitsee aivan keskustassa. Koko asunto on tällä hetkellä aivan täynnä laatikoita yms niin en ota vielä muita kuvia siitä :D

 

Tässä on meidän uusi sohvakalusto ! No ei tosissaan. Meillä oli muuttaessa tosi paljon samoja huonekaluja ja tavaroita niin päädyttiin myymään osa. Sitten meille kävikin vähän köpelösti kun meidän molempien sohvat meni kaupaksi. Päätettiin sitten antaa vain mennä ja ostaa meille uusi sohva yhdessä. No tällä pikkukylällä se ei ole ihan niin yksinkertaista ja uusi sohva pitää tilata ja pitkällä toimitusajalla. Otettiin sitten vain alakerran oleskelu tilasta sohva siksi aikaa, vielä kun haetaan sieltä oranssi tuoli tähän niin on muuten retroa :)


Ajateltiin ostaa kulmasohva, hyvällä ja helppohoitoisella kankaalla ja värinä olisi vaalean harmaa. Valkoinen sohvahan oisi aivan ihana, mutta samalla aivan painajainen koiran ja kissan ja lasten kanssa :(




Tiistaina olisi sitten tiedossa vielä Ikean reissu, eli kasa uusia kalusteita ja tavaroita :) Ostoslistaa voin viikonlopun aikana vähän laittaa tänne, Blogissa tulee siis olemaan varmaan jonkun verran (paljon) sisustusjuttuja tästä eteenpäin! Sisustus tulee olemaan valko/harmaa/mustaa, modernia ja vähän maalaisromantiikkaa sekaan :)

MUST HAVE tuote Ikeasta, tämän tv tason olen halunnut jo pitkän aikaa ja nyt olisi sopiva asunto sille :) Sisustus tulee olemaan valkea painotteista ja korkeakiiltovalkoinen, nams ! Meillä on televisio seinällä ja tarvitaan joku pitkä ja matala taso siihen alle, beståssa on myös tosi hyvin säilytystilaa, eli täydellinen meille.

Onko jollain hyviä/huonoja kokemuksia beståsta?

(Ikea)

Tästä tietää, että on muuttanut miehen luokse kun käy ulkona niin näyttää tältä :D


Elukatkin tykkää uudesta asunnosta ja pihasta :)


tiistai 28. tammikuuta 2014

money #

Työt loppuivat marraskuun lopussa, joulukuussa ilmottauduin työkkäriin jne. ja tammikuun ekoina päivinä täytin asumistuki ja päiväraha hakemukset. Nooh työtodistusta ja tilinauhoja odottelin työnantajalta. Sitten kun ei alkanut kelan päätöksiä kuulumaan niin soittelin sinne ja sanoivat ettei työkkäri ole laittanut lausuntoa sinne. Soittelin sitten työkkäriin ja he sanoivat että tarvitsevat siihen vielä sen työtodistuksen. Otin sitten työnantajaan yhteyttä, että lähettäisi sen minulle.

Sillä välin ajattelin, että niissä päätöksissä kestää vielä, että haen sillä välillä sosiaalitoimesta toimeentulo tukea. Muuten kyllä saisin, mutta he tarvitsevat siihen tiliotteet. Nooh olen nyt kolme kertaa parin kuukauden sisään tilannut verkkopankki tunnukset, että saisin ne tiliotteet, mutta ne eivät ole vieläkään tulleet. Lähin konttori on 50 kilometrin päässä. Jes ! Sitten kun nyt vihdoin sain sen työtodistuksen ja vein sen työkkäriin niin siitä puuttuu työsuhteen loppumisen syy.. Eli siihen pitää vielä hankkia jotain lisäselvityksiä jne.. Mukavaa tämä ilman rahaa eläminen. Laskupino on jo aikamoinen, jos nyt vielä viikon kestäisi jotenki niin sitten saisin parin kuukauden rahat jo kerralla :)


(google)

Työkkäristä lähdettyäni törmäsin kaupungilla serkkuuni. Istuttiin parkissa hetki kunnes tuli mieleen, että ois hyvä hetki lähteä vähän jääradalle leikkimään autolla :D Oli aivan ihana ilma ja jäärata oli hyvässä kunnossa ja aivan tyhjänä. Propsit sille joka sen jääradan on tuohon kaupungin läheisyyteen tehnyt. Mahtava paikka käydä vähä purkaa paineita.



Ei muuten kannata ladata semmoista peliä puhelimeen kuin Pixwords, lievästi sanottuna jos on koukuttava ! :D



Onko kukaan muu alkanut jo pelaamaan tätä? :)




keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Netflix

Ensin vähän arastelin kun kyseisestä palvelusta kuulin, mutta kun tutustuin ja kokeilen kuukauden ilmaiseksi jäin aivan koukkuun! :D Sieltä tuntuu löytyvän aina jotain katsottavaa, omalla listalla ovat mm. Supernatural ja Suits :)


Netflix on tosi käytännöllinen, se ehdottaa sarjoja katseltujen perusteella, näyttää mitä kaverit suosittelevat ja jatkaa sarjaa kohdasta mihin jäit. Olen käyttänyt nyt kuukauden myös Viaplayta, mutta se ei vain ole niin toimiva.


Käytättekö te netflixiä, miksi, miksi ei ?



tiistai 31. joulukuuta 2013

uusi vuosi ja uudet kujeet

Kamala ikävä on tullut kesää ! Viime kesä meni niin vauhdilla ohi ettei oikein kerinnyt nauttia siitä ja tämä talvi on ollu vähä huonoa aikaa. Onneksi päivät ovat alkaneet jo valoistumaan ja kevättä odotellessa :) jospa tästä kesästä ja vuodesta muutenkin tulisi hyvä! :)



Eilen oli mukava ilta, oltiin J kanssa serkun luona ja käytiin kavereitten kanssa saunassa ja paljussa :)
Tämä ilta/yö menee kavereiden luona ja ilotulitusta katsomassa ja harkinnassa olisi baarissakin visiitti. Kerrankin tilasin oikein itselleni mekon ja meinasin laittautua uv:n kunniaksi :D



sunnuntai 29. joulukuuta 2013

happiness

Huono päivä, oikeastaan viikko. Alkaa käymään mielen päälle kun tuntuu ettei kellään ole mitään hyvää sanottavaa minusta ja saan jatkuvaan kuulla jotain puhetta selän takana. Etenkään vanhoilta ystäviltä en tätä olisi odottanut. Nooh toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Siksipä käytin nyt aikaa ja mietin niitä hyviä ja onnellisia asioita elämässäni.

- Olen erittäin onnellinen siitä että olen terve ja samoin lähipiirini
- Olen onnellinen perheestäni, isoveljistä, ystävistä ja J stä
- Olen onnellinen omasta kodista vaikka tätä asuntoa vihaankin
- Vaikka menneisyys on ollut mitä on niin en olisi tämmöinen kuin olen ilman sitä
- Olen onnellinen ihanasta koirastani, joka on päivänpiristys minulle :)
- Olen onnellinem siitä, että ulkona on surkea sää ja voin istua sisällä viltin alla ja juoda kuumaa kaakaota
- Olen onnellinen siitä, että minulla on koulutus ja työkokemusta
- Olen onnellinen siitä, että minulla ei ole mitään esteitä elää hyvää elämää ja saada hyvä tulevaisuus





torstai 26. joulukuuta 2013

Lazy Day

Joskus on hyvä pitää päiviä jolloin ei saa mitään aikaiseksi :D Tuli nukuttua iltapäivään ja kämpässä on hyvä kaaos ja tiskit altaassa ym. Enkä kyllä meinannut tänään saadakkaan mitä aikaiseksi. Vois illankin vaan löhötä ja kattoo leffoja :)




keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Is it Christmas?

Joulu sujui yllättävän hyvissä merkeissä, mentiin sittenkin J kanssa porukoille syömään ja saunomaan. Sai vähän paremman joulufiiliksen siellä mitä kotona kun kuuset ja kaikki :) Oltiin tänä vuonna kaikkien kanssa tosi huonoja ja köyhiä ostamaan lahjoja, mutta kyllä jokainen jotain sai. Säähän nyt oli mitä oli, mutta itse olin ihan tyytyväinen nolla keliin kamalien pakkasten sijasta :)

Itse sain lahjaksi kasan karkkia, rahaa, maton, verhot, laukun, villasukkia ja niin suloiset yöpuvun housut, edelliset ei enään missään parhaassa kunnossa ole, ne on violetit ja niissä oli harmaita elefantteja :D

Ilta menikin sitten siinä, että syötiin ja pojat saunoivat ja availtiin lahjoja ja loppu yö pelattiin tornia ja korttia ja pojat leikki uudella hienolla kauko ohjatttavalla helikopterilla. Itsekkin pitkästä aikaa innostuin muutaman juomaan niin jäätiin sitten jopa yöksi, tänään sitten ihanan rauhallinen koti-ilta :)


lauantai 30. marraskuuta 2013

Eläimistä

Minulla on siis koira ja kissa, jotka ihme kyllä tulevat toimeen keskenään :D Koira on novascotiannoutaja ja noin 4 vuotias. Kissa on ihan sekasikiö ja miniature mallia, se on nyt kaks vuotias :)


Pienenä




Jalkapallo


Mäyräkissa ja parhaat ystävykset